Sisällön tarjoaa Blogger.

torstai 28. heinäkuuta 2016

AIHE

Mäntylän tilan kesänäyttely Närvijoella 21.8.2016

JAA
Suomen Käsityön ystävät suosittelee Mäntylän tilan kesänäyttelyä sunnuntaina 21.8.2016:

Suomen Käsityön Ystävät vierailivat eteläpohjalaisessa maalaistalomiljöössä, Mäntylän tilalla, Närvijoella, kesäkuun puolivälissä. Mäntylän tila on matkailutoimintaan erikoistunut talonpoikaiskartano, jonka omistajat, Auli ja Antero Mäntylä, ovat tilan 14. isäntäpari. Olimme saaneet vihiä tilan isäntäparin kiinnostuksesta jugend-ryijyihin ja suureksi ihastukseksemme huomasimme kuinka pihapiirin rakennukset olivat sisustettu paikan historiaa ja jugend-tyylisuuntaa kunnioittaen. Päärakennuksen tuvassa, kammareissa ja Amerikan salissa sisustuksessa näkyi jugend-ajan taideteollista muotoilua niin huonekaluissa, taide-esineissä kuin lukuisissa tekstiileissäkin. Neliömäisen susipihan aitoissa kiertäessämme tuntui kuin olisimme astuneet sisään ryijynäyttelyyn. Aitan seiniä koristavat ryijyt sisälsivät niin kansanomaisia kuin moderneja kuvioaiheita. Vanhin ryijy oli peräisin Kristiinankaupungin alueelta 1800-luvun alkupuolelta. Lutin yläkerrasta löysimme aidon pohjalaisen lutin käsityöaarteineen. 
Kuvaus: https://ssl.gstatic.com/ui/v1/icons/mail/images/cleardot.gif
Idyllinen talonpoikaistila kätkee sisäänsä yli 300 vuotta historiaa, johon saimme tutustua lukuisten isäntäparin kertomien tarinoiden kautta, eteläpohjalaisen gastronomian ja vieraanvaraisuuden siivittämänä.

Mäntylän tila avaa susipihan ovet kaikille käsitöiden ystäville kesänäyttelyn yhteydessä 21.8.2016, jolloin koko tilan käsityö- ja taidetekstiiliaarteisiin on mahdollista päästä tutustumaan.

 Näyttely on avoinna 21.8.2016 klo 13-19

*Kahvitarjoilu*

Ilmoittautumiset viimeistään 20.8.2016 sähköpostilla postia@mantylantila.fi

Tutustu lisää Mäntylän tilaan: www.mantylantila.fi


Ryijy-kokoelmaa

Mäntylän tilan päärakennus

Susipiha


Amerikan sali päärakennuksessa



0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

 

Suomen Käsityön Ystävien yhdistys 2014