Sisällön tarjoaa Blogger.

torstai 28. toukokuuta 2015

AIHE

SyysViirun Ryijyrinki osa 2

JAA





Toinen vierailu SyysViiruun ryijyjen merkeissä oli maaliskuussa, jolloin Marttojen avustuksella ryijyrinki oli ehtinyt kokoontua jo muutaman kerran.

Ryijyä ommeltaessa oli huomattu, että valmiissa ryijypohjassa olevat ompelureiät olivat asukkaille pienen koonsa vuoksi hieman vaikeita havaita. Avustajan kanssa ryijysolmut onnistuivat kyllä, mutta itsekseen solmujen tekeminen vaikutti haastavalta. Sen vuoksi ryijypohjaksi kokeiltiin muita vaihtoehtoja: siivouskomerosta löytynyttä liukuestemattoa ja askartelukaupan valmista, erilaista ryijypohjaa.


Paksun virkkuukoukun avulla liukuestemattoon kokeiltiin solmia nukkia paksummasta langasta. Nukkia voi solmia liukuestemattoon monella tavalla esimerkiksi paksua virkkuukoukkua apunaan käyttäen. Vaikka ryijyn ompelemiseen tarkoitetulla neulalla on kokoa, vaatii lankojen siihen pujottaminen kuitenkin hieman näppäryyttä ja tarkkaa näköä. Neulaan verratessa paksulla virkkuukoukulla solmiminen onnistuukin siis näppärämmin myös kankeammilla sormilla.  Monivärisellä langalla solmittu ensimmäinen kokeilu on hauska näky!



Askastelukaupan ryijypohjassa ei ole reikiä kuten Käsityön Ystävien käyttämässä ompelupohjassa vaan pohjakuteen päälle nousee kaksi paksua loimilankaa, joihin nukka solmitaan. Martat olivat hankkineet palan ryijypohjaa ja siihen aloitettiinkin iltapäivän aikana ensimmäinen kokeilu.

Sammatin Marttojen puheenjohtaja oli mukana ryijyringissä ja yhteistyöllä Ruusu-ryijykin meni iltapäivän aikana eteenpäin.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

 

Suomen Käsityön Ystävien yhdistys 2014