Sisällön tarjoaa Blogger.

lauantai 16. toukokuuta 2015

AIHE

SyysViirun Ryijyrinki osa 1

JAA

Alkukeväästä Sammatissa alkoi SyysViirun hoivakodin ja Suomen Käsityön Ystävät ry:n yhteinen pilottikokeilu ryijyjen parissa. Ajatuksena oli valmistaa hoivakodin asukkaiden kesken ryijy, jolla koristaa hoivakodin yhteisiä tiloja ja tuoda asukkaille yhteistä, mielekästä tekemistä.

Hoivakodin työntekijät valitsivat Käsityön Ystävien katalogista Norma Heimolan Ruusunen-ryijynensimmäiseksi ryijyksi, jota jokainen asukas voi vuorollaan tehdä. Pakettia tutkaillessammemoniväriset nukkakokeilut huomattiin ehkä kuitenkin liian haastaviksi. Onneksi meillä oli sattumaltamukanamme myös Katri Haahdin pienikokoinen Ruusu-ryijy, jossa on vain yksivärisiänukkasekoituksia ja päädyimme aloittamaan sillä.



Ryijysolmun muistelun jälkeen ryijy lähti valmistumaan ja ensimmäinen nukkarivi valmistui ensimmäisen solmijan käsissä vauhdikkaasti.

Sammatin Marttojen aktiivit innostuivat mukaan projektiin. He toimivat aktiivisesti SyysViirun hoivakodissa järjestämällä esimerkiksi lauluhetkiä ja ulkoilemalla asukkaiden kanssa. Martoille sopivaksi ajaksi valikoitui keskiviikko-iltapäivät ja niinpä alkunsa sai keskiviikkojen Ryijyrinki, jolloin kokoonnutaan muutamaksi tunniksi ompelemaan ryijyä yhdessä.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

 

Suomen Käsityön Ystävien yhdistys 2014